WebTEKSTIN TULKINTA Työelämässä tarvitaan taitoa tulkita erilaisia oman ammattialan tekstejä. Tekstin tulkinnalla tarkoitetaan sitä, että lukija tekee lukemastaan omia havaintoja ja pohtii havaintojensa merkitystä. Tekstin tulkinnan syvyys on riippuvainen siitä, kuinka tekstiä lukee, millaista tekstiä lukee ja mihin tarkoitukseen tekstiä lukee. Web25 lug 2010 · Argumentoinnin taito. Suomalainen opettajakeskeinen koulujärjestelmä ei perinteisesti opeta väittelemään. Tietyissä kulttuureissa, kuten Iso-Britanniassa, väittelemisen taito on keskeinen osa keskustelukulttuuria. Väitteleminen ei tarkoita riitelemistä eikä henkilöiden välistä huonoa kemiaa vaan asioiden miekkailua …
argumentation - Wiktionary
Argumentti ja kritiikki: Lukemisen, keskustelun ja vakuuttamisen taidot on ensimmäinen perusteellinen suomalainen argumentaation, väittelyn ja retoriikan oppikirja. Teoksen on toimittanut Marja-Liisa Kakkuri-Knuuttila ja sen on julkaissut Gaudeamus vuonna 1998. Teoksen tavoitteena on kehittää lukemisen, kirjoittamisen, väittelyn ja keskustelun taitoja. Teos on suunniteltu erityisesti korkeakoulujen opetuksen käyttöön. WebArgumentointi on kontrolloitua ja havaittavissa olevaa vuorovaikutus - ja viestintätoimintaa (Laapotti, 2024.) Argumentaation tavoitteena on saada tietoista tukea ja kannatusta toisilta. Argumentin on saatava kannatusta päätöksentekijöiltä, sillä se on päätöksen täytäntöönpanon ja lopullisen tarkoituksen saavuttamisen kannalta välttämätöntä. breakthrough\u0027s 9w
Argumentti – Wikipedia
WebArgumentoidessa yleensä tuodaan esille asiallisia väitteitä, jotka perustuvat puolueettomaan ja asenteettomaan punnintaan tai esimerkiksi aineiston antamaan näyttöön. Tieteellisessä kirjoittamisessa argumentointi tarkoittaa, että tekstissä selostetut valinnat, tulkinnat ja päätelmät perustellaan lähdeviitteisiin perustuen. Web4 ago 2024 · Argumentointi ja retoriset keinot Argumentointiin kuuluvat teesi eli pääväite sekä argumentit eli perustelut. Argumentoinnin apuna käytetään kielellisiä tehokeinoja eli retorisia keinoja. Argumentointi voi olla joko järkeen tai tunteisiin vetoavaa, tehokkainta on tietenkin vedota näihin molempiin. Argumentointi voi perustua auktoriteettiin (Antti … WebArgumentointi ei kuitenkaan ole vain yksittäisten väitteiden ja perusteluiden esittämistä, vaan ulottuu koko tekstin rakenteeseen. Jotta esimerkiksi tieteellisen tutkielman … cost of risk banks meaning